(Vapaa Ajattelija 5/2006)
Salanimellä kirjoittavan Ibn Warraqin Why I Am Not a Muslim (Prometheus Books 2003, ilmestyi alunperin 1995) on kirja, jonka islamista antama kuva eroaa radikaalisti Jaakko Hämeen-Anttilan islamista, mutta vastaa paremmin niitä tapahtumia, joita voimme televisiosta nähdä ja lehdistä lukea.
Nykyisin Yhdysvalloissa asuva Warraq syntyi Intiassa 1946 ja kasvoi islamin uskoon Pakistanissa. Kun hän oppi ajattelemaan omilla aivoillaan, saivat dogmit väistyä. Paljon muuta kirjailijasta ei tiedetäkään. Tästä huomataan, että julkisuus ja muhamettilaisuuden vastustaminen korreloivat negatiivisesti, joskin tunnettuja poikkeuksiakin on, mm. rohkeudessaan vertaansa vailla oleva somalialaissyntyinen Ayaan Hirsi Ali.
Warraqin teos on valistushenkisyyden riemuvoitto. Siitä käy erittäin hyvin ilmi, miksi rauhan uskonnon kritisoiminen on hengenvaarallista. Juuri länsimaissa harrastettu islamin epäkohtien vähättely, joka johtunee kulttuurirelativismin mukanaan tuomasta poliittisesta korrektiudesta, sai aikoinaan Warraqin kirjansa kirjoittamaan. Salman Rushdien tapaus ja islamin nousu pakottivat tämän sekulaariksi humanistiksi itseään kutsuvan vapaa-ajattelijan valistustöihin.
Tekijä on suivaantunut länsimaisen älymystön itsepetoksesta ja Saatanallisten säkeiden tapaus aloittaakin kirjan luontevasti. Warraq kritisoi voimakkaasti tahoja, jotka ymmärsivät ja puolustelivat ajatollah Khomeinin julistamaa fatwaa Rushdien turvallisuuden ja sananvapauden kustannuksella.
Tästä teos laajenee tutkielmaksi islamin, Koraanin ja profeetta Muhammadin historiasta. Warraqin lukeneisuus ja kyky synteesin laatimiseen käyvät pian selväksi. Hän ei jätä kiveäkään kääntämättä paljastaessaan entisen uskontonsa lähtökohtaisen totalitarismin. Kuudes luku onkin nimeltään ”Islamin totalitaristinen luonne”. Jo aikaisemmista luvuista ilmenee, että Jaakko Hämeen-Anttilan suomalaisille mainostama rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto ei ole se uskonto, joka kyseisen oppirakennelman pyhissä teksteissä ja oppineiden tulkinnoissa tavataan.
Itse asiassa paras todiste Warraqin teesien puolesta on Kariston v. 1980 suomeksi julkaisema kirjanen Ajatollahin ajatuksia – Valikoima ajatollah Khomeinin teoksista, jossa mielipuolinen shiiajohtaja julistaa islamilaista totalitarismia niin avoimesti, että sellaiset ranskalaiset intellektuellit kuin Michel Foucault lumoutuivat hänestä aikoinaan tavattomasti. Eikä mikään ole muuttunut parissakymmenessä vuodessa. Erittäin vastenmielistä on tämä länsimaisten älyköiden despoottien liehittely, jossa jo Jean-Paul Sartre kunnostautui.
Huolestuttavaa asiassa on nimenomaan se, että oikeaoppinen islam muistuttaa enemmän kansallissosialismia kuin rauhan ja suvaitsevaisuuden uskontoa. Warraqin teos ei jätä tässä suhteessa mitään epäselväksi. Lukuisat lainaukset Koraanista ja muista pyhistä teksteistä kertovat karua kieltään opin todellisesta luonteesta. Nöyristellessään moisen ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja vapautta polkevan ajatuskontrollijärjestelmän edessä länsimaiset älyköt sahaavat oksaa altaan. Liberaalin tekopyhyyden asemesta tarvittaisiin liberaalia militarismia; chamberlainismiin ei todellakaan ole varaa. Islamilaiset fundamentalistit halveksivat heikkoutta.
Länsimainen demokratia, valistuksen perintö, mahdollistaa sen, että islam juurtuu Eurooppaan. Mitä enemmän turvapaikkoja imaameille myönnetään, sitä vähemmän islamilaisista maista tulleet maahanmuuttajat maallistuneeseen yhteiskuntaan sopeutuvat. Tämä on Warraqin pessimistinen viesti ja hän esittää sen tueksi lukuisia todisteita, joita näemme myös uutisista säännöllisin väliajoin: mellakoita, riehumista, sananvapauden polkemista, lähetystöjen polttamista. Länsimaissa vaeltaa nykyään burqaan pukeutuneita kummitusnaisia ja Suomen kansalainen, imaami Khodr Chehab, lähetti lapsensa Libanoniin islamilaisen kouluun, koska maallistuneessa, paheellisessa Suomessa ei sellaista ole. Näiden ilmiöiden valossa muslimien kotoutuminen ja sekularisoituminen ei todellakaan ole näköpiirissä.
Kirjassaan Warraq kertoo, miten uskonnollinen pelko lietsoo väkivaltaa ja rankaisemishalua. Sharia-laki on erittäin julma ja moni Euroopassa asuva muslimi pitää sitä länsimaisten yläpuolella.
Naisen asema on islamissa erityisen huono ja tässä saattaa olla yksi syy siihen, miksi muslimimaailma on niin takapajuinen. Kun puolet väestöstä suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle, jää henkistä pääomaa käyttämättä. Eipä silti, islam ei muutenkaan kannusta ihmisiä opin tielle, päinvastoin. Muhamettilainen oppineisuus kun on uskonnollista, ei tieteellistä.
Maallistuneissa eurooppalaisissa yhteiskunnissa tulisikin syvästi pohtia sitä, kannattaako islamille antaa täällä kasvualustaa. Sekularismin vaihtoehto on muslimimaiden keskiaikainen teokratia, opillinen pimeys.
Käsite ’jihad’, pyhä sota, on länsimaissa usein kuvattu ihmisen sisäiseksi taisteluksi, pyrkimykseksi tulla hyväksi muslimiksi. Warraq osoittaa, että todellisuudessa jihad on pyhää sotaa nimenomaan ei-muslimeja vastaan. Tämä sota on käynnissä parhaillaan ympäri maailmaa, kun militantit fundamentalistit saavat vettä myllyynsä Yhdysvaltain ja sen liittolaisten harrastamasta valloituspolitiikasta. Täytyy kuitenkin huomioida, että myös islamiin sisältyy voimakas imperialistinen tendenssi. Sitä voidaan tässä suhteessa kritisoida aivan yhtä perustellusti kuin eurooppalaistakin kolonialismia.
Muutamia sankarillisia vapaa-ajattelijoitakin islamin historiasta löytyy, mm. Al-Ma’arri (973-1057), jonka skeptisestä runoudesta Warraq antaa monta herkullista näytettä. Tämä uskontonsa dogmeja ankarasti arvostellut toisinajattelija sai kuin ihmeen kaupalla säilyttää henkensä.
Toivottavasti muslimifundamentalistit eivät saa Ibn Warraqin todellista henkilöllisyyttä selville, sillä myös me modernit vapaat henget tarvitsemme oman Al-Ma’arrimme. Warraqin kirjan loppusanat kertovat asiasta kaiken oleellisen:
”Lännen pitää olla vakavissaan demokratian suhteen ja sen tulisi luopua politiikasta, joka vaarantaa periaatteensa lyhytnäköisten etujen vuoksi kotona ja ulkomailla. Fasismin ja rasismin nousu lännessä on todiste siitä, että kaikki lännessä eivät ole viehättyneitä demokratiasta. Siten lopullista taistelua ei välttämättä tulla käymään islamin ja lännen välillä, vaan niiden, jotka arvostavat vapautta ja niiden jotka eivät sitä tee.”
